Torstain kolme liikuntakertaa: addiktio, fetissi vai suplimaatio?

 

Juoksin tänään torstaina aamulla 10 kilometriä luonnossa. Matkalla pysähdyin kuntotelineelle ja tein pystypunnerruksia. Juoksu ei ollut hyvää ja energistä, mutta jälkikäteen oli hyvä olo, sillä olin saanut hengästyä ja tulin suihkun jälkeen puhtaaksi.

Päivällä kävelin melkoisen rivakasta vauhtia 20 kilometriä. Kävely oli pääasiassa Vantaan puolella. En juonut mitään kävelyn aikana. Vaikka matka ei ole tämän suurempi, lopussa alkoi hiukan jalkoja väsyttää. Paluumatka tuntui lyhyemmältä kuin menomatka.

Illalla juoksin juoksumatolla 10 kilometriä 4:00 min/km-vauhdilla (15 km/h). Halusin hiukan lisää liikuntaa tänään, kun jalkapohja ei pahasti häirinnyt. Myös toivon, että paino tippuisi jossain vaiheessa. Nyt paino on ollut kauan aikaa ihan samassa.

Aerobisen liikunnan tarkoitus oli kehittää näitä kestävyysominaisuuksia, jotka ovat minulle talven ja kevään vaikeuksissa jääneet heikoiksi. En voi ennustaa tänään, missä määrin tämän päivän liikunta painaa huomenna. Otan väsymyksen tietysti huomioon.

Niin kuin juoppohulluus?

Brittiläinen UK Rehab Helper tekee työtä addiktioista kärsivien ihmisten hyväksi. Tämä ammattilaisten toimintakeskus ei suinkaan mustamaalaa miljoonia brittejä riippuvuuden nimellä, kun nämä miljoonat ihmiset nauttivat tavastaan pysyä kunnossa ja tavata ihmisiä.

Urheiluaddiktio on tila, jossa henkilö, jota urheiluaddiktio koskee, tuntee pakkoa harrastaa urheilua tai liikuntaa riippumatta siitä, millaisia kielteisiä seurauksia sillä voi olla hänen fyysiseen ja psyykkiseen terveyteensä ja muihin elämänsä osa-alueisiin.

Urheiluaddiktio-käsitteen avulla ei pidä torpata liikunnan hyötyä nyky-yhteiskunnassa, jossa liikalihavuusongelma on valtava kasvava ongelma. Sen sijaan urheiluaddiktiossa ihmiset eivät jo kykene tunnistamaan rajaa, jonka jälkeen terveellisempi liikunta muuttuu jo paljon haitallisemmaksi, tai he tunnistavat tuon rajan, mutta eivät kykene estämään itseään ylittämästä sitä. Liikuntariippuvaisten on pakko harrastaa liikuntaa liikaa, mikä vaikuttaa haitallisesti fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin sekä mahdollisesti muuhun henkilökohtaiseen elämään ja ammatilliseen elämään.

Brittiläinen UK Rehab Helper toteaa, että liikuntariippuvuus esiintyy usein yhdessä syömishäiriöiden ja päihdehäiriöiden kanssa. Tämä käyttäytyminen on usein myös oire muista mielenterveysongelmista.

Samalle ilmiölle on monia eri sanoja. Häntä voidaan kutsua myös liikuntariippuvaiseksi, liikuntanarkomaaniksi, treeninarkomaaniksi, kuntosalihulluksi tai kuntosalifanaatikoksi. UK Rehab Helper toteaa: ”On luonnollista vastustaa ajatusta siitä, että liikunta voisi olla oma riippuvuutensa, vaikka käyttäytymisriippuvuutta ohjaavat biokemialliset mekanismit on tunnistettu, ja liikuntariippuvuudella on monia yhtäläisyyksiä jopa huumeriippuvuuden kanssa, mukaan lukien vieroitusoireyhtymä.”

Yksi syy diagnostisen yksimielisyyden puutteeseen on vaikeus tehdä eroa terveellisen ja riippuvuutta aiheuttavan käyttäytymisen välillä liikunnan ja fyysisen kunnon osalta.

UK Rehab Helperin määritelmistä nostaisin kaksi huomiota esille:
1) valtaosa ihmisistä harrastaa liikuntaa säännöllisesti ja määrätietoisesti, mutta tätä ei pidä määritellä addiktioksi.
2) addiktio on riskikäyttäytymistä, jossa pakkomielteisesti harjoitetaan liikuntaa piittaamatta negatiivisista odotettavista seurauksista.

Sublimaatio

Verywell Mind tarjoaa ajankohtaista tietoa mielenterveysasioista. Heidän kirjoittaja- ja toimittajatiimi on alan asiantuntijoita. Toimintaa johtaa Harvardin yliopiston lääketieteelilsen tiedekunnan psykiatrian apulaisprofessori Steven Gans yhdessä useamman psykiatrian erikoislääkärin kanssa.

Verywell Mind julkaisi 24.3.2020 Kendra Cherryn artikkelin sublimaatiosta. Me kaikki koemme aika ajoin ei-toivottuja impulsseja tai kehotuksia. Se, miten käsittelemme näitä tunteita, voi kuitenkin merkitä eroa hyväksyttävän tai ei-hyväksyttävän käyttäytymisen välillä. Yksi tapa, jolla ihmiset käsittelevät tällaisia haluja, on prosessi, joka tunnetaan psykologiassa nimellä sublimointi. Sublimaation avulla ihmiset pystyvät muuttamaan ei-toivotut impulssit joksikin vähemmän haitalliseksi ja usein jopa hyödylliseksi.

Kendra Cherry muistuttaa, että turhautuneisuuden tunteiden purkaminen räjähtävänä raivokohtauksena on useimmiten hyvin haitallista. Entä jos kanavoisit vihaiset tunteet fyysiseen toimintaan, kuten kodin siivoamiseen?

Sublimaation käsitteellä on keskeinen asema Sigmund Freudin psykoanalyyttisessä teoriassa. Sublimaatio on puolustusmekanismi - tiedostamaton psykologinen puolustus, joka vähentää ahdistusta, joka voi johtua ei-hyväksyttävistä haluista tai haitallisista ärsykkeistä.

Sublimaatio on yksi tapa, jolla ego vähentää ahdistusta, jota ei-hyväksyttävät halut tai tunteet voivat aiheuttaa. Sublimaatio toimii kanavoimalla negatiiviset ja ei-hyväksyttävät impulssit käyttäytymiseksi, joka on positiivista ja sosiaalisesti hyväksyttävää.

Freud piti sublimaatiota kypsyyden merkkinä, joka antaa ihmisille mahdollisuuden käyttäytyä sivistyneesti ja hyväksyttävällä tavalla. Tämä prosessi voi johtaa ihmisiä harjoittamaan toimintaa, joka on heidän terveytensä kannalta parempaa, tai osallistumaan käyttäytymiseen, joka on myönteistä, tuottavaa ja luovaa.

Urheiluun osallistuminen ja urheilukilpailut voivat joskus olla esimerkkejä sublimoitumisesta toiminnassa. Sen sijaan, että ihmiset toimisivat muiden kanssa tappelemiseen kohdistuvan, ei-hyväksyttävän halun perusteella, he saattavat harrastaa kilpaurheilua dominoidakseen ja voittaakseen. Tämä voi ulottua myös liikuntaharrastuksiin.

Sublimaatio ei ole aina ilmeistä, koska se toimii alitajunnan tasolla.

Vaikka joskus voimmekin nähdä, miten negatiiviset tunteemme saavat meidät toimimaan tietyllä tavalla, olemme usein hyvin tietämättömiä tällaisista asioista. Saatamme olla vielä vähemmän tietoisia taustalla vaikuttavista puolustusmekanismeista.

Optimist Minds käsittelee 30.1.2022 julkaistussa artikkelissa sublimaatiota, joka ”on puolustusmekanismi, jota mieli käyttää välttääkseen ahdistusta. Se liittyy ihmisen käyttäytymiseen ja ihmismielen pyrkimyksiin. Meillä kaikilla on negatiivisia ja positiivisia haluja koko elämämme ajan. Sublimaatio muuttaa negatiiviset halut positiivisiksi.”

Viha on hyvin kielteinen tunne ja johtaa sanalliseen tai fyysiseen aggressioon. Kun mieli sublimoituu, se muuttaa vihan rakentavaksi toiminnaksi. Kirjoittaja käsittelee myös urheilua sublimaationa lähinnä vihan terveenä käsittelymuotona.

Juoksu-urheilu voi olla myös sublimaationa sitä vastaan, että ei harjoittaisi holtitonta seksiä. Esimerkkejä sublimoitumisesta ovat: jos joku pitää seksistä ja haluaa harrastaa sitä hyvin usein, mutta on naimaton ja harrastaa seksin sijaan liikuntaa tai juoksua. Hän käyttää kasaantuneen fyysisen halunsa terveelliseen rutiiniin.

Historia on osoittanut, että suurilla taiteilijoilla ja muusikoilla on ollut onneton elämä, ja he ovat käyttäneet sublimointia puolustusmekanismina.

Ilta-Sanomat käsitteli eilen 15.6.2022 incel-liikettä, jossa ei ole osattu etsiä sivistynyttä sublimaatiota vastentahtoiselle selibaatille (Involuntary celibacy).

Ihmiset ovat lisääntyvässä määrin sekaisin seksistä ja sen puutteesta.

Itse olen kuvaillut, että oma liikunnan harjoittamiseni on pikemminkin sublimaatio kaikelle käyttämättömälle energialle kuin addiktio, treeninarkomaniaa. Ei ole seksiä näin vanhana ihmisenä, joten pitää juosta enemmän. Tietysti sublimaatio ja addiktio voivat joissakin tapauksissa lähestyä toisiaan: siirtymä yksipuolisesta sublimaationa lähteneestä ratkaisusta henkilökohtaiseen turhautumaan pakkomielteiseen addiktioon ei ole aina kauhean pitkä. Treenimäärät voivat olla hyväkuntoisella ihmisellä niin huomattavasti suuremmat kuin huonokuntoisella, että huonokuntoinen voi aiheettomasti tuomita ”mahdottomat” treenimäärät addiktioksi, vaikka ne eivät ole sitä.

Fetisismi

Urheiluun liittyy useamman kerran fanaattisuutta, kateellisuutta ja jopa vahingoniloa, jolloin oireyhtymää sopii tarkastella fetisisminä.

Slavoj Zizek on opettanut tarpeellisen kysymyksen ns. herramerkitsijöille, jotka ovat fetisistisen fanaattisuuden rakentamisessa tärkeitä. Nämä fetisismissään kiivaat herramerkitsijät eivät anna vastausta kuitenkaan tarpeellisiin kriittisiin kysymyksiin:

"Che vuoi?"; "Mitä tahdot (minusta)?" tai "Miksi kerrot minulle tämän?".

Fetisistinen huru-ukko on omassa fanaattisuudessaan niin ehdoton, että hän tuppautuu kertomaan tuomionsa ihmisille, joiden asiat eivät pitäisi kuulua hänelle mitenkään. Zizek nostaakin esille fetisistiselle herramerkitsijälle tehtävän tarpeellisen kriittisen kysymyksen: ”Miksi kerrot minulle tämän?”

Herramerkitsijöiden esittelemien tulosten, mitalien ja palkintojen salaisuus ei ole niiden käyttöarvossa, vaan fetisismissä sanan aidossa merkityksessä.

P ortugalin kielestä feitiço tarkoittaa 'taianomainen'. Näin fetissi merkitsee ”taikavoimaista elotonta esinettä”. Fetisismi on fetissien käyttöä maagisiin tarkoituksiin.

Olen aiemminkin esitellyt

Viljami Vaskosen Tampereen yliopiston tiedotusopin pro gradu-tutkielmaa toukokuulta 2013. Siinä hän teki katsauksen Slavov Zizekin ideologiateoriaan ja tämän myötä ideologisten koneistojen fetisistisyyteen.

Huru-ukkojen urheilun maailmassa ensi silmäyksellä mestari näyttää kenties itsestäänselvältä, myös veteraanikisojen kaikkien 2-8 osanottajan joukossa, mutta tarkempi analyysi osoittaa (Marxin sanoja käyttääkseni olematta marxilainen), että nuo mestaruuden merkinnät ovat ”täynnä metafyysistä rikkiviisautta ja teologisia oikkuja”. Mestaruudet näyttäytyvät kilpatovereille kenties mestarin luonnollisena ja hyväksyttävänä ansiona, mikä on tietysti ihan rehtiä ja kaunista tunnustaa kilpakumppanin paremmuuden puolesta, mutta järjestelmän ytimessä on huonosti tajuttu ”fetisistinen väärintunnistaminen”: tosiasiassa mestari on mestari vain siinä määrin kuin muut ihmiset tunnistavat ja tunnustavat hänet sellaiseksi.

Toisin sanoen ”mestaruus” on symbolisen järjestyksen vaikutus. Fetisistinen väärintunnistaminen on ”välttämätöntä” urheilun sosiaalisen rakenteen ylläpitämisen kannalta: sen käsittäminen, ettei mestarilla ole vaatteita yllään, johtaisi fantasiarakenteen hajoamiseen. Pappafanaatikot huutavat ja karjuvat, että koko järjestelmä tulee loukatuksi, jos joku yksinäinen pappakuntoilija juoksentelee vain itsekseen!

Fetismiä ilmentävät symbolit, palkinnot ja kokoontumiset, peittävät valheen ja puutteen, jonka ympärille koko symbolinen verkosto on rakennettu. Kilpailujen palkinnot voivat muodostua fetisseiksi, substituuteiksi, jotka edustavat halun varsinaista kohdetta. Ne ovat pyhää ja tärkeää. Pääsy palkintojen luokse ei suinkaan ole vapaata, vaan kilpailujen järjestäjät päättävät järjestettyjen kilpailujen avulla miten palkinnot jaetaan. Urheiluyhteisö on jotain pyhää, kenties ohi tai vähintään rinnalla sen, mikä tunnetaan sanalla ”pyhien yhteisö” apostolisessa uskontunnustuksessa.

Jossain vaiheessa on riski, että fetisismin kiinnittyvä halu on jo Toisen halua, jonka fantasia vain tarjotaan omaksi haluksi. Mitä oikeasti tuolloin halutaan, rakastetun poissaollessa, jonka merkkinä on tavoiteltu fetisismi?

Lacan puhui lapsen matkasta peilin läpi, jolloin lapsen täytyi oppia näkemään itsensä ulkopuolelta, jotta voisi saada sisäisen identiteetin. Milloin huru-ukot saisivat sisäisen identiteetin, jonka halua fetisismiin ei sanele mikään Toinen? Vanhenevien miesten äkäisyys reviiriensä ja asemiensa säilymiseksi tai niiden loukkaamisesta ei ole enää pienen lapsen iloista vapautta. Pappaurheilijoiden fetisistisyys saa tarjontaa urheilukulutusyhteiskunnan fetisistisistä tarjouksista, joissa mainostetaan, mitä kenkämerkkiä pitäisi käyttää, jotta pääsee 5 sekuntia nopeammin.

George Orwell kirjoitti, epäilemättä kärjistäen, että vakavalla urheilulla ei ole mitään tekemistä reilun pelin kanssa, sillä urhelufanaattisuus liittyy vihaan, kateuteen, ylpeyteen, kaikkien sääntöjen noudattamatta jättämiseen ja sadistiseen nautintoon väkivallasta. Toisin sanoen se on sotaa ilman ampumista.

Duquesnen yliopistossa Pittsburgissa toimiva psykologian professori Bruce Fink on käsitellyt teoksessaan Lacanian Psychoanalysis – Theory and Techniques (1977, s. 96) Jacques Lacanin tekemiä kliinisiä havaintoja paranoian hallitsevista piirteistä ja fantasioiden keskeisyydestä vainoharhaisuudessa. Hän huomauttaa, että Lacanin mukaan egon alkuperä peilivaiheessa on juuri sellainen, missä on myös paranoian ydin. Kun itse ego on luonteeltaan olennaisesti paranoidinen, niin se määrittelee, mikä minä olen ja mikä minä en ole:

” Näin ihminen ryhtyy kilpailemaan toisen kanssa” (Fink 1977, s. 264 n. 44).

Aristoteles Nikomakhoksen etiikassa kirjoitti havainnostaan, että nautinto ja mielihyvä eivät täytä tehtäväänsä suinkaan sen mukaan mikä pysyvä olotila näkyy ilmeisenä, vaan päämäärän mukaan, joka vallitsee ikään kuin nuoruuden hehkuvassa kukassa. Tästä innostuneena Lacan pohdiskeli havaintojaan ja keski-ikäisten miesten fetisismiä, jolla nämä torjuvat nuoruuden menetystä tietoisuudestaan.

Fetissi on sellainen nautinnon lähde, jonka ympärillä ihmisen elämä on alkanut pyöriä häiritsevän paljon. Fetissi merkitsee ihmiselle kuvitteellista nautintoa.

Jacques Lacan on ilmaissut kirjoituksissaan havaintojaan kliinisestä psykiatrisesta työstään, joissa kävi ilmi, että miehillä ilmeni erityinen pyrkimys subjektin yhtenäisyyden saavuttamiseen tai säilyttämiseen. Teoksessaan ”Aggressivity of Psychoanalysis” (1948, engl. käännös) Lacan kuvaili sitä, miten mielensä sisäisiä pelkoja rauhoittaakseen mies ryhtyy rituaaleihin, joissa yrittää vakuuttaa oman kehonsa eheyttä.

Tuosta saattaa olla kyse myös pakkomielteisessä fetisistisessä kilpaurheilussa papparaisten iässä: Pakkomielteinen ihminen fantasisoi ongelmansa, että hän voisi alkaa elää vasta mestarin kuoleman jälkeen, mutta murhe on, että siihen saakka hän ei voi toteuttaa haluansa.

Wisconsin yliopiston professori Leni Marshall on kirjoittanut Lacaniin viitaten siitä, kun lapset 6-18 -kuukauden ikäisinä kokevat itsensä ensimmäisessä peilivaiheessa, niin nyt keski-ikäiset miehet ikääntyessään saavat samanlaisen lopputuloksen ”sosiaalisen peilin” seurauksena.

Psykoanalyysiä tutkiva filosofian tohtori ja dosentti Mark Holowchak kirjoitti analyysin Freud on Play, Games, and Sports Fanaticism (2011).

Hän tarkentaa, että Freud ei kirjoittanut suoranaisesti mitään kilpaurheilusta, mutta psykoanalyysin isän näkemykset aggressiosta ovat antaneet paljon perusteita kilpaurheilun ja urheilufanaattisuuden analyysiin.

Holowchak viittaa Freudin analyysiä käyttäen siihen, että itse asiassa ”osallistuminen kilpaurheiluun” ilmaisee todellisuudesta pakenemista, oiretta neuroosista. Kyseessä olisi samasta intomielteisestä pakkomielteisyydestä kuin on pidetty ominaisena myös uskonnolliselle fanaattisuudelle.

Uskonnollisen neuroosin olennainen piirre on yhtäläinen kuin urheilukilpailuissa – toistamisen pakko. Pastoraalipsykologiassa erityisesti tunnetuksi tullut Joachim Scharfenberg analysoi, että Freud havaitsi pakkomielteisyyttä niissä uskonnollisissa manifestaatioissa, joissa todellinen merkitysyhteys oli jo kadonnut, unohdettu, tukahdettu.

Vuonna 1907 Sigmund Freud esitti teoksessaan ”Zwangshandlungen Und Religionsübungen” yhteyden uskonnon ja neuroosin välillä. Nämä samansuuntaisuudet ilmenevät myös uskonnollisen pakkomielteisyyden ja urheilufanaatikkojen välillä.

Pakkomielteiset henkilöt toimivat ikäänkuin tietyt käytännöt olisivat (pitäisi olla) loukkaamattomia ja kirjoittamattomia lakeja, joista ei suvaita poikkeamia.

Nuo toimet muuttuvat neuroottisiksi, kun ”niitä kehitetään pienin lisäyksin ja niille annetaan rytmi määrätyistä tauoista ja toistoista”, kirjoitti Freud. Holowchak katsoo, että urheilufanatismi ei ole vain yksilöllisen neuroosin eräs symptomi, vaan myös oire ryhmäneuroosista.

Urheilufanaatikkojen ryhmäneuroosista kirjoittaessaan Holowchak kiinnittää huomiota Freudin havaintoon, jonka mukaan ryhmässä ihmisen on luovuttava jostain identiteetissään saadakseen ryhmän ”rakkauden”. Tuo keinotekoinen ryhmä osoittaa ulkoisen voimansa ja tarpeen organisoitua.

Ryhmään antautuminen on oman ego-ideaalin myöntymistä ryhmä-ideaaliin, mikä tapahtuu niin uskonnossa kuin urheilufanatismissakin.

Urheiluryhmien fanaattisuus on mahdollisesti pakoa yksilön narsistisuudesta, mutta ryhmässä koettuen unelmien, huumorin ja neuroosien egoistinen ja regressiivinen luonne osoittavat, että tämä pako on usein sietämätön ja epäonnekas.

Holowchak pitää tyypillisenä kilpaurheilun fanaattisuudessa projektiivista tunnistamista ja yksilöllisyyden psykopatologista menettämistä ryhmälle.

Lacanilaisen ajattelun mukaan ihmisen olemassaolo ennen symbolisaatiota ja interpellaatiota on lihaksi tullutta kyltymätöntä nautinnonhalua (jouissance), mutta tämä ihminen nyt kesytetään: Ryhdymme haluamaan sosiaalisten odotusten ja tapojen määräämiä asioita, fetismin mukaisia palkintoja.

Brittiläisen psykoanalyytikkoyhteisön presidentti, entinen kriketinpelaaja Michael Bresley kirjoittaa urheilusta myönteisesti, luultavasti idealisoiden, kun hän näkee pienen lapsen, joka nauttii ruumillisista kyvyistään ja saamastaan ihailusta ennen kuin on ryhtynyt epäilemään itseään. Bresley ylistää:

” Urheilu kasvaa ilosta noissa lapsen toiminnoissa".

Bresley viittaa myös siihen, että latinalainen etymologia kilpailulle ”rival” ja ”compete” tarkoittaa ”saman virran jakamista” ja ”yhdessä pyrkimistä”. Näin urheilu on alue, jossa aggressio ja taitojen osoittaminen on sallittua, jopa rohkaistavaa.

Vanhenevien miesten äkäisyys kirjoittamiensa sääntöjen, reviiriensä ja asemiensa säilymiseksi tai niiden loukkaamista vastaan ei ole enää pienen lapsen iloista vapautta. Siksi usein mukana on fetisistinen mielentila liikunnan taustamotiivina.