Papparainen pitää hupia juoksemalla vallattomasti ilman käskyjä ja ohjeita - ihan pelkästään huvikseen. Parasta ennen vuosikerran jälkeen en noudata mitään kaksi tehoviikkoa ja yksi kevyt treeniviikko -systeemiä, vaan kolmas viikko on "lepoviikkoa", jolloin huvittelen ilman ohjelmia, ilman itseni käskyttämistä, vain mielihyvä ohjaa toimintaa.
Tänään keskiviikkona on lepoviikon huvittelupäivä. Aamulla kävin juoksulenkillä, mistä kerroin aiemmin blogissani. Iltapäivällä leikittelin ja huvittelin sillä, miten voisin juosta suhteellisen pienellä rasituksella. Niin kuin nuoret pojat joskus sanovat "koklata", haluan kokeilla hitusen, mutta en sen vakavammin pakottaa itseäni mihinkään.
Tänään tuli halu kokeilla juoksumatolla 3:00 min/km-vauhtia (20 km/h), joka on juoksumattoni maksimivauhti ja erittäin tuttu nopeus ympäri Helsinkiä monilta juoksumatoilta, joissa käytän usein tätä nopeutta ainakin satunnaisesti. Tunnen suurin piirtein unissani ja ulkoa tämän nopeuden, koska juoksen niin usein sillä nopeudella jonkin matkaa. Tietysti juoksen muitakin nopeuksia.
Tänään iltapäivällä oli hengästyneempi olo kuin olisin toivonut ja odottanut. Tietenkään ei ole outoa, että näin vanhalle ukolle kuntoilun ensimmäisissä askeleissa hengästyttää 3 min/km-vauhti, vaikka se on vain nuorten miesten maratonvauhtia. Kuusikymppinen on kuitenkin jo monta vuosikymmentä sitten menettänyt parasta ennen vuosikertansa.
En tee mitään testejä tai vetoharjoituksia lepoviikolla, vaan pelkästään kokeilen huvittelumielessä, mutta varon pahinta äärimmäisyyteen menevää kuormitusta. Tietysti olisin juossut 2, 3, 4 tai 5 kilometriäkin tätä vauhtia, jos se ei olisi yhtään käynyt hengitykseen. En halunnut vetää "aivan piippuun", kun rasitus alkoi kuormittaa jo vähän. Silloin tuli oikea aika höllätä. Tämä on vanhan miehen huvittelua, ei treeniä.
Huvittelun ohjelma oli tällainen:
Kommentit
Lähetä kommentti