Mietin tämän tiistain toisen treenin aikana katkerana, miten väärin tein kaikki valinnat elämässäni.
On surullinen ja raskas tosiasia, jota ei voi kumota, että olen noin 60-vuotias, en noin 20-vuotias. En voi ottaa pois 40 vuotta elämästäni. Nuo 40 vuotta ovat menneet enimmäkseen hukkaan. Miksi en urheillut tarpeeksi nuorena. Kaikki opiskeluni ja työni olivat pelkkää hölynpölyä. Ne olisi voinut tehdä myöhemmin.
Juoksin päivän toisen treenin. Ulkona reippaasti 5 km ja heti sisällä juoksumatolla 5x1000m 3:00, 2 minuutin lepotauot.
Minä voin yhä juosta, mutta ikää pitäisi olla yli 40 vuotta vähemmän, jotta juoksitreenillä voisi olla oikeaa merkitystä. Nyt en juokse maaliviivan ylittämiseksi menestyksellä, vaan kohti kuolemaa ja iäisyyttä. Urheilullisesti parasta ennen vuosikerta on mennyt ohi 40 vuotta sitten.
Jo aamulla 100 metrin juoksut kuormittivat pohjetelaluusidettä. Päivän juoksu vahvisti kipua. Mitään vammaa ei ole, mutta ylikuormitusta. Tämä johdosta huomenna keskiviikkona en juokse yhtään. Ajan kuntopyörällä (ja vähän polkupyörällä).
Kommentit
Lähetä kommentti