Vasta pari päivää olen kokenut pieniä "tuntemuksia" keskiselässä. En puhuisi vielä kivuista.
Tänään tuntemukset olivat hiukan selvemmät kuin edellispäivinä.
Tämä on valmis kopioitu kuva eikä täysin tarkasti kerro keskiselässä tuntemuksia. Minulla se on ehkä tuo pienempi pallukka kuvassa, alempi iso pallukka on liian alhaalla.Tuntemukset paikallistuvat selkärankaan keskelle, ei alaselän eikä yläselän alueelle, eikä myöskään mihinkään lihakseen.
Nämä tällaiset tuntemukset ovat ihan vaarattomia ja tyypillisiä kulumia vanhoilla ihmisillä. Liikkua kannattaa edelleen. Muistan, että nuoruudessani koin jotain vastaavaa samassa kohdassa jonkin aikaa. Silloin oli hiukan kiusallisemmat nämä tuntemukset.
Tänään teen poikkeuksen suunnitelmiini. Olisin mielelläni lähtenyt iltalenkille, mutta nyt aikataulut muuttuivat muutenkin matkalaisten ja koiran hoidon suhteen. En ole sillä tavalla vapaa iltapäivällä ja illalla kuin olin ajatellut. Eipä se ole pahitteeksi, jos kevyt päivä hiukan kevenee edelleen. Onneksi aamulla juoksin.
Otan elämäntilanteessa tapahtuvat muutokset nykyään Jumalan hyvänä johdatuksena. Näin varmasti on paras, että illalla lepäilen ja suunnitelmat muutenkin muuttuvat. Joskus nuorempana olin äksy, jos omat suunnitelmat muuttuivat.
Huomenna on lihakset paremmin täynnä energiaa!
Kommentit
Lähetä kommentti