Aamulla jätin juoksulenkin lyhyeksi, koska vatsan kanssa oli ollut ongelmia ja jalkapohjassakin oli kipua. Nyt iltapäivällä ongelmia ei tuntunut. En keksinyt mitään selitystä lyhyelle juoksulenkille. Nyt oli pelkästään laiskan miehen lyhyt iltalenkki. Ei innostanut enemmän. 5 kilometriä juoksumatolla, pelkästään 17 minuuttia. En verrytellyt, joten 17 minuuttia ei vienyt illasta paljon.
Yritän lohduttaa itseäni häpeässä ja pettymyksessä itseeni, että tämän perjantain pitikin olla lepopäivä.
Viisi kilometriä ei tuntunut hyvälle. Huomaan peruskunnon heikkouden siinä, että en jaksa tehokkaasti juosta monta päivää peräkkäin. Jos torstaina tekee tehotreenin - juokseen hengästyttävän kovaa - niin seuraavana päivänä kova juoksu ei suju enää. Kyse ei ole energiavarastoista, vaan täytyy olla hormooneihin ja entsyymeihin liittyvät aineenvaihdunnalliset tekijät ja hermostoon liittyvät syyt huonoon juoksuvireeseen.
Lauantaina kertyy tavanomaisesti enemmän minuutteja. Silloin on niin sanotun pitkän lenkin päivä.
Ajattelin juostessa Herran siunausta, jossa pyydetään Jumalaa kääntämään kasvonsa meihin päin. Silloin toivotaan tietysti, että Jumalan kasvot ovat hyväksyvät, eivät vihaiset. Minulle kasvojeni kääntäminen ihmisyleisön puoleen näin juostessani on toistaiseksi mahdotonta, koska tunnen tuomion ja hyljeksynnän rumien vanhojen kasvojeni tähden. Jumala näkee kasvoni, häneltä en voi kätkeä kasvojani. Selkäpuolelta niska ei paljasta rumuutta ja vanhuutta aivan samalla tavalla kuin ikääntyneet kasvot. Niin kuvattakoon selkäpuolelta yhä edelleen.
Kommentit
Lähetä kommentti